Taiteenpaloa

Tämän vuoden Open Show tarjoaa upean kattauksen koira-alan ammattilaisia – mukana on koira-alan osaajia, jotka tukevat koirien hyvinvointia, arkea ja harrastamista monesta eri näkökulmasta. Tänään saamme kunnian jatkaa sponsoriesittelyitä ja esitellä henkeäsalpaavan kaunista taidetta tekevän Emilian, joka toimii Taiteenpaloa -nimisen kuvataideyrityksen taustalla. Emilian työskentelyssä ja taiteessa yhdistyvät hänen rakkautensa koiria ja taidetta kohtaan. Voit tutustua Taiteenpaloa tarinaan ja Emilian terveyhdyksiin alla.
"Heippa!
Taiteilijana toimin minä, Vihtiläinen eteläsuomeen Lapista 15 vuotta sitten muuttanut intohimoinen koiraharrastaja.
Kuvataide on ollut "mun juttu" pienestä tytöstä lähtien. Pastellit löysin viitisen vuotta sitten ja tämän vuoden alusta virittelin toiminimeni käyttöön ja aloitin taiteen tekemisen kokopäiväisesti.
Erityisesti koirat ovat olleet minulle aina henkilökohtaisesti rakkain aihe, mutta yhtälailla hevoset, kissat ja muutkin lemmikit saavat minut unohtumaan tuntikausiksi piirustuspöydän ääreen.
Olenkin päässyt ikuistamaan monen monta ihanaa mallia ja saanut sydäntä lämmittävää palautetta töistäni ja kohtaamisista asiakkaiden kanssa.
Toivon että viihdyt taiteeni parissa ja jos kiinnostuit tilaustyömahdollisuudesta tai muuten heräsi kysyttävää, pistä viestiä! 😊"
Käy tutustumassa Taiteenpaloa kotisivuihin ja kauniisiin taideteoksiin:
https://www.facebook.com/profile.php?id=61585968444677
Kiitos Emilia / Taiteenpaloa, että olet mukana tukemassa tapahtumaamme!